Mietin tämän viikon blogin aihetta pitkään. Väkisin ei voi kirjoittaa, vaan tekstin pitää tulla ikään kuin itsestään. Kokemuksen tuomalla varmuudella päätin odotella rauhassa. Suuressa perheessä on aina jokin tilanne päällä ja kaikenlaista sattuu ja tapahtuu ja hyviä kandidaatteja tekstien aiheiksi yleensä riittää. Annoin aiheelle aikaa ja luotin siihen, että se kyllä saapuu luokseni ennemmin tai myöhemmin. Ja saapuihan se, noin kolme tuntia sitten pohjattoman murheellisen ja lohduttoman itkun muodossa.
Onneksi kuitenkaan mitään kovin vakavaa ei tapahtunut minun mittapuuni mukaan. Lapsi tosin surunsa keskellä oli eri mieltä. Hän kompastui ja satutti kolme varvasta; kaksi vasemmasta ja yhden oikeasta jalasta. Siihen ei auttanut muu kuin syli, hali ja maaginen puhallus. Ja kas, kipu oli pois ja elämää jatkui.
Puhalluksen voima on todella mahtava. Melkein mahtavin kaikista. Lukemattomia kertoja äitiyteni matkalla olen tämän saanut todistaa. Vielä kun puhaltamiseen lisää siihen läheisesti kuuluvat muut elementit: syli, hali, turva, huomio, hyväksyminen, kosketus ja täydellinen keskittyminen lapseen, on parantuminen taattu. Totta kai eri asia on todella lääkärin hoitoa tarvitsevat loukkaantumiset, mutta noin niin kuin kotikutoiset haaverit, joita lapsiperheessä alvariinsa sattuu, hoituvat todella tehokkaasti puhalluksen voimalla. Laastari henkisenä tukena saattaa vielä olla paikallaan, mutta ei läheskään aina. Joskus olen myös turvautunut todella kiperissä paikoissa puolikkaaseen buranaan (hammaskipu kun uutta puskee ikenestä ekaluokkalaisella tai päänsärky kun kieppiä tehdessä pää onkin osunut maahan estämättä kuitenkaan kieppien jatkamista ja illalla todetaan, että komea kuhmu takaraivolla on..) ja jo pelkän lääkkeen mainitseminen tuntuu lohduttavan lasta. Lapsi uskoo, että aikuinen uskoo, että lääke auttaa. Jo pelkkä usko siihen, että tästä selvitään, lievittää kipua. Puhallus on uskoa pipin poistamiseen. Pois puhaltamiseen. Yleensä äidin puhallus on vielä hieman tehokkaampi kuin isän, mutta jos äiti ei ole paikalla, on isän puhallus yhtä tehokas. Ainakin meillä.
Usein omaa lasta puhaltaessa tulee mieleen ne kaikki maailman ja Suomen lapset, jotka eivät saa kokea puhaltamisen parantavaa voimaa. Tutkimuksin on todistettu, kuinka valtava merkitys kosketuksella on ihmiselle. Jos vauvaa ei kosketeta, hän kuolee. Huolimatta siitä, että muut tarpeet täytettäisiin. Kosketus laskee lapsen stressitasoa ja sykettä. Ilman puhallusta, kosketusta, hyväksyntää, syliä ja turvaa jäävä lapsi joutuu kehittämään itse itselleen selviytymiskeinot niillä taidoilla ja resursseilla, jotka käytettävissä on. Eikä ne lapsella ole kummoiset, koska lapsi on rakennettu niin, että hänen ei kuuluisi niistä vielä huolehtia. Etusijalla on leikki, tutkiminen, matkiminen ja huoleton kasvaminen. Jos resurssit kuluvat elämästä selviytymiseen, on siitä leikki kaukana. Ei tarvitse olla kummoinenkaan einstein päätelläkseen, että siitä ei voi hyvää seurata. Ja lasta, joka on kokenut paljon puhaltamatta jäämisiä, on vaikea myöhemmin puhaltaa tarpeeksi.
Puhaltaminen on ihmeparantamista. Muistan, kuinka lapsena äiti otti syliin ja puhalsi, kun olin loukannut. Se oli ihan parasta. Oikeastaan puhaltaminen oli jo siinä vaiheessa sivuseikka. Äidin syli, pehmeät kädet ympärillä ja usko siihen, että kyllä tästä selvitään, olivat jo parantavia voimia. Ja vielä pisteenä i:n päälle: puhaltaminen.