Muutto on nyt käsillä. Vihdoin ja viimein. Mieheni on apujoukkoineen rakentanut meille loppuelämämme kodin. No, niin me sanoimme edellisestäkin talosta, jonka hän rakensi, mutta tämä todellakin on loppuelämämme koti. Ei koskaan enää (niin sanoin viimeksikin), mitä vain muuta paitsi talon rakentamista (niin sanoin viimeksikin), avioliittomme ei kestäisi enää uutta taloprojektia (niin sanoin viimeksikin). Olen kyllä oppinut matkan varrella, että koskaan ei pidä sanoa ei koskaan. Nyt sanon kuitenkin. Ei koskaan enää talon rakentamista. Oma koti on ihana ja unelma. Silti projekti on erittäin vaativa kun mukana keikkuu iso perhe, lapset ominen tarpeineen, työelämä ja kaikenlainen muu mitä elämässä eteen tulee. Avioliittokin on kestänyt, kaikesta huolimatta 🙂
Talon voi rakentaa hyvin monella tavalla. Sen voi rakennuttaa avaimet käteen periaatteella tai sen voi rakentaa pitkästä tavarasta kokonaan itse. Näiden kahden tavan väliin jää lukemattomia eri mahdollisuuksia rakentaa oma koti. Eikä siinä vielä mitään. On suhteellisen helppoa ratkaista, millä tavalla oma koti tehdään. Hyvin pitkälle tavan määrittää raha. Tämän päätöksen jälkeen tuleekin sitten noin 5683 pienempää asiaa, mitkä pitää ratkaista ja mitkä vaikuttavat kaikkiin tuleviin ratkaisuihin. Esimerkiksi sähkösuunnitelma. Melko aikaisessa vaiheessa pitäisi tietää, minkälainen valaistus esimerkiksi keittiöön tai kodinhoitohuoneeseen tulee. Kun ne johdot (putket? piuhat? letkut?) täytyy vetää tismalleen oikeaan kohtaa ennen kuin väliseinät rakennetaan valmiiksi. No, en todellakaan tiennyt. Onneksi mieheni ja appiukkoni ovat ihmemiehiä, tosielämän Mc Gyvereita. Ilman heitä – no, asuisin varmaan teltassa!
Nyt kun nuo lukemattomat yksityiskohtaiset ongelmat on ratkaistu, kun viimeisiä kaakeleita laastitaan seinään, kun makuuhuoneiden laminaatti alkaa olla paikoillaan, kun väliovien karmit on asennettu, kun keittiön kaapit ovat löytäneet paikkansa ja kun vessanpönttö on jo melkein yhdistetty viemäriin, uskon vihdoin, että pääsemme muuttamaan. Enää pienenpieni juttu ennen sitä: itse muutto! Tavaroiden läpikäyminen, tarpeettomasta luopuminen (vaikeaa!), kierrätykseen tai jollekulle (kenelle??) jatkokäyttöön, kuopuksellekin jo liian pienten vaatteiden läpikäynti (mitä jättää muistoksi, mitä kukaan ei enää halua, mitä joku haluaisi mutta kuka..), toiseksi nuorimmalle pienet mutta kuopukselle vielä isot vaatteet: mihin?? Esikoiselle pienet mutta nuoremille isot vaatteet, mihin – kaappiin vai kirpparille (en ehdi)? Roskiin? Ei pysty.
Lukemattomien lipaston laatikoiden läpikäynti. Tietyt laatikot ovat helppoja. Ne, missä on laskut ja askarteluvälineet. Ne on helppo siirtää pienee sievään pahvilaatikkoon ja kirjoittaa päälle ”työhuoneeseen”. Mutta ne loput ”miljoonalaatikot”. Mitä niissä oikein on sisällä niin, että tuskin menevät kiinni? Sinitarraa, klemmareita ja hakaneuloja. Muistitikkuja (tyhjiä? täysiä?), cd-leyjä, joiden päällä ei lue mitään, taskulaskimia, viivottimia, pieniä vihkoja, jotka lapset on piirtäneet täyteen. Vanhaksi menneet passit, Lontoon reissulta kartta ja oystercardit (jotka voi ladata uudestaan metroa varten, joten ne täytyy säästää), vesivärejä ja pensseleitä, puoliksi syötyjä lyijykyniä, lyijytäytekynän lyijyä, marmorikuula, jääkiekkopelin kiekko, kuivunut liimapuikko, toimiva liimapuikko, BR-lelukaupan kanta-asiakaskortti (ai mulla on tällanenkin..), erilaisia johtoja ja piuhoja (mihin kuuluvia??), pari abloyavainta (???), tyhjiä pilttipurkkeja (jos askartelis joskus..), ruuveja, nauloja, nitojan niittejä, rei’ittäjä, ryppyisiä muovitaskuja, joulupaperin paloja (miksi ne on laitettu laatikkoon eikä roskiin??), paperinarua, teippiä, valokuvateippiä, kontaktimuovia, ikivanha kaukosäädin, entisiä kännyköitä (säästetty??) jne jne. Huoh.
Ensi viikolla en kirjoita blogia. Minulla on yksi pikku juttu hoidettavana..