Otsikon nimi tulee teatterikappaleesta, jonka kävin tänään töissä lasten kanssa katsomassa. Se kertoo väsyneestä äidistä, joka yrittää, mutta ei jaksa. Se kertoo äidistä, joka on hyvä lapsille, mutta ei jaksa yksin pitää kotia tip top vaan haaveilee Pariisista ja jostain muusta.. Tarina on aikuiselle traaginenkin, lapsi otetaan huostaan, poliisiauto tulee ja äiti – no, sekoaa.. kuitenkin loppu hyvin kaikki hyvin. Lapsille esitys on hauska värikkäinen lavasteineen ja äidin hassunhauskoine pellennenineen. Aikuiselle esitys kuitenkin on todellisuudessaan surullinen. Varmasti monen äidin todellisuutta. Väsyttää, ei jaksaisi, on pakko jaksaa. Lapsia kyllä rakastaa, mutta on raskasta kun ne vaativat koko ajan jotain. Ja jos ei lapset vaadi niin koti vaatii – pyykit, tiskit, pölyt, tavarat, ym., ym. On rasittavaa olla jatkuvasti itsestään antava osapuoli. Usein se mitä äiti saa – on kitiseviä kakaroita, valittavia teinejä – ja on huono omatunto kun ei koko ajan jaksaisi olla toisten käytettävissä. Jos tässä kohdassa äidillä – tai isällä- on omat eväät vähissä – voi lopputulos todella olla esityksen kaltainen: lapset lähtee. Se, miten vanhemmat ovat vanhempia riippuu hyvin paljon siitä, minkälainen maailmankuva vanhemmilla on. Ja se riippuu siitä, miten vanhempaa itseään on lapsena kohdeltu. Miten on vastattu tarpeeseen, iloon tai suruun, miten on tullut kuulluksi, kohdelluksi, nähdyksi. Jos itse ei ole eväitä saanut, miten niitä osaisi antaakaan?
Itse en todellakaan ole täydellinen äiti. Ja mikä sellainen onkaan? Minkälainen äiti on täydellinen? En usko sellaista olevan olemassakaan. Onneksi useimmiten kuitenkin äiti on paras äiti omille lapsilleen ja lapset saavat hyvät eväät elämään vanhemmiltaan ja vanhemmaltaan. Täydellinen äiti on jonkun ulkopuolisen määritelmä täydellisestä ihmisestä. Täydellinen äiti jaksaa aina; aamulla herätä virkeänä, päivällä töissä tehokkaana, illalla aktiivisena lasten kanssa ja vielä myöhemmin illalla romanttisena miehensä kanssa. Täydellinen äiti tekee monipuolista ja terveellistä ruokaa aina, täydellisen äidin rahat riittää aina kaikkeen siihen, mitä perhe tarvitsee, täydellinen äiti ei koskaan suutu… luulen, että suurin osa meistä äideistä on tuiki tavallisia ihmisiä, ei yli-ihmisiä, vaan normaaleja naisia. Äitiys on ihanaa mutta rankkaa.
Itse olen oppinut nauttimaan äitinä olemisesta eri tavalla kuin aikaisemmin. Ennen tuntui siltä, että koko ajan piti ohjata ja opastaa. Nyt annan mennä vaan. Kuopus on kohta viisivuotias ja esikoinen melkein täysi-ikäinen. Jokaisella on omat juttunsa, enkä voi elää lasteni puolesta. Voin ohjata ja opastaa – kertoa oikean ja väärän, hyvän ja pahan- mutta en voi päättää kaikista asioista heidän puolestaan. Olen läsnä ja lohdutan. Rakastan. Välitän ja huolehdin. Kipeää tekee ajatus, että elämä ei ole ikuista. Tämä vaihe ei kestä ikuisesti. Lapset ovat lainassa vain. Äitinä voin tehdä parhaani lasteni eteen nyt ja toivoa, että se antaa riittävät eväät järkevään elämään tulevaisuudessa(kin), se riittäköön.
Hyvää äitienpäivää jokaiselle äidille! Muistakaamme antaa itsellemme armoa. Äitikin on ihminen.