Kyllä ihminen tarvitsee aikaa akkujen lataamiseen. Ja mieluiten kesällä. Ainakin minä. Olen useana kesänä lomaillut noin kuusi viikkoa. Niin kauan minun akkuni kestää latautua.. Vuoden aikana ei paljon muita lomia olekaan (jouluna riippuen, miten pyhät kalenteriin osuu), joten kesäloma on ehdoton vuoden kohokohta. Nyt olen jo oppinut olemaan asettamatta epärealistisia odotuksia kesälomaan. Niin monet kesät olemme rakentaneet taloa, joten lomalla työnjako minun ja mieheni välillä on ollut pakon sanelemana selvä. Ja jos ei olla rakennettu, on omalla pihalla ollut sen verran työmaata, että ei ole tarvinnut pohtia mitään muuta.
Tämä kesä on poikkeuksellinen, monessakin mielessä. Ensinnäkin molemmat nuoremme ovat kesätöissä. Hienoa! Töitä on löytynyt ja niitä tehdään innolla. Oman rahan ja ylipäätään rahan (ja työn tekemisen) arvostaminen on noussut aivan uusiin sfääreihin. Toiseksi emme rakenna taloa – eteenpäin tekemistä kyllä riittäisi, mutta olosuhteiden pakosta (miehelläni jalka paketissa) sekin jäänee melko vähälle. Ehtiihän sitä. Ja kolmanneksi perheeseemme on tullut uusi jäsen – kissanpentu – ja se vie kyllä huomiota, aivan kuin pieni lapsi. No ei ihan niin paljon, mutta alussa kisu piti viedä syömään, kun se ei itse sinne muistanut mennä, ja se piti totuttaa ihmisen kosketukseen, kun ei se siihen ollut tottunut. Tulihan siitä melko nopeasti kissa: kehruukone käynnistyi neljän päivän perheessämme olon jälkeen ja ruokakuppikin löytyi melko nopeasti. Vessassa se osaa käydä ja peittää myös jälkensä. Kelpo poika siis!
Helposti sitä ajattelee, että paljon melua tyhjästä, kyseessähän on vain yksi kissa. Mutta elävä olento sekin on ja meille jo kovin tärkeä. Uskon, että henkisellä puolella kissa tekee tosi hyvää ihan jokaiselle. Lapsista on ihana silitellä sen hennonpehmeää turkkia ja kokea, että kissa on juuri tässä juuri minun takia. Minä olen sille tärkeä. Osaan hienosti hoitaa sitä. Isäntä taisi sanoa jotain sen tapaista, että ”Minä en sitten hoida sitä yhtään”, mutta samantien pyörsi mielipiteensä 😀 Kyllä pieni suloinen karvapallero sulattaa karskimmankin miehen sydämen!
Kissan ehdoilla siis mennään.. ei nyt ihan kokonaan, mutta jonkin verran. Jonkun pitää olla kotona lähes koko ajan. Eihän vauvaa voi jättää yksin pitkäksi aikaa. Ja tämä poika kyllä ilmoittaa olemassaolostaan – on kova naukumaan. Ensimmäisen yön meillä se itki äidin perään. Sillä oli ollut syntymäkodissa kaksi äitiä, biologinen ja varaäiti. Molemmat olivat hoivanneet tätä pahnanpohjimmaista, joka ei ollut kelvannut kenellekään. Me etsimme nimenomaan Kinuskia ja hän löytyi sitten Laitilan perukoilta – hmm – verrattain mielenkiintoiselta maatilalta. Kisuäitien hoivaa oli riittänyt, mutta selvästikään ei ollut tottunut ihmisen käsittelyyn ja käsiä pelkää edelleen..!?
Kissa tuo kummallista rentoutta olemiseen. Elämiseen. Aamulla voi rauhassa pötkötellä ja kuunnella rapisteleeko kisu jossain. Okei, ei kuulu mitään, voi jatkaa pötköttelyä.. Kisun touhuja seuratessa menee helposti tunti, pari. Kisua silitellessä menee myös helposti aikaa. Ja kyllä se rentouttaa, kun karvapallo kehrää sylissä tai vieressä, suorastaa kutsuu koskettamaan, silittämään pehmeää turkkia hellästi. On se niin suloinen. Varmasti tarkoituksella eläintenkin poikaset on tehty suloisiksi. Jotta niitä tekee mieli hoitaa, koska hoivastahan ne ovat riippuvaisia.
Ja jos kotona olisi ollut ihan pieni ihmisentaimi hoidettavana, emme varmuudella olisi ottaneet nyt kissaa. Rajansa kaikella. Nyt kun meidän pienin taimi on pian viisivuotias, alkaa omiinkin ajatuksiin ja resursseihin mahtua jotain muutakin. Vaikka sitten kisu.
Ja äidin oma aika. Esimerkiksi lenkkeily silloin kun äidille sopii. Ja jos vielä saa teinin mukaan lenkille, ei matkalla ole väliä, vaan sillä että kuljetaan samaan suuntaan 🙂 Taimet voivat pyöräillä mukana tai leikkiä sen aikaa omalla pihalla. Tai bodypump. Olen vähän hurahtanut siihen. No joo..yksi tunti vasta takana, mutta silti. Ehkä jopa ostan kymmenen kerran kortin ensi kerralla… mahdollisuus käydä ohjatulla liikuntatunnilla ilman oloa, että vauhdilla sinne ja takaisin kotiin, on jotain aivan uutta minulle. Liikunnan ilo on saanut aivan uuden merkityksen. Ei tarvitse aikatauluttaa elämää niin tarkasti kuin ennen, vaan voi ajatella jopa itseään ja omaa(kin) hyvinvointia. Ihanaa!
Toivon hyvää ja rentouttavaa kesää itselleni ja jokaiselle, joka tämän sattuu lukemaan. Pitkän tauon jälkeen syntyi tämä blogin teksti, katsotaan milloin tulee seuraava. Loman loppuminen tuo mukanaa taas uusia kuvioita elämään. Niistä myöhemmin. Nyt nautitaan kesästä. Miauu!!