Elän lakkaamattomassa vuorovaikutustulvassa. Se alkaa aamusta oman perheeni kanssa. Jatkuu päiväkodissa hoitajan kanssa kun vien lapseni sinne. Työmatkalla kuuntelen radiota. No, tavallaan vuorovaikutusta sekin. Ainakin radiosta minulle. Hiljaisuuttakin olisi hyvä joskus kuunnella. Työpaikkani oven avatessani vuorovaikutus jatkuu lasten, heidän vanhempiensa sekä työkavereideni kanssa. Koko päivän. Kotimatkalla yleensä puhelu kotiin. Onko kaikki kotona keiden pitääkin olla. Sitten puhelu miehelle, kuka hakee kenetkin ja mistä ja vie mihinkin ja mihin aikaan. Hyvä. Nähdään kohta! Kotona lapset. Jokaisella läsnäolevalla asiaa, jokaista täytyisi jaksaa kuunnella. Tärkeät asiat ensin. Sitten vasta itse, ehkä hetki nojatuolissa enne ruoka- ja kuljetusrumbaa. Onko se vuorovaikutusta? Teet, viet, haet, huollat, peset, kuivaat, kuuntelet, siivoat, järjestät. Voiko pyykkien kanssa olla vuorovaikutuksessa? Minä ainakin olen. Kilttejä ne ovat, eivät purnaa ja menevät nätisti kuivausrumpuun. Tulisivat vielä itse poiskin ja kaappiin asti 🙂
Mitä vanhemmaksi tulen, sitä enemmän osaan arvostaa rauhaa ja hiljaisuutta. Haikeaakin on. Pois ovat pieni esikoinen ja toinenkin minun helmoistani. Tätä kirjoittaessani ovat molemmat harrastustensa saattelemana ympäri Suomea. Ei haluaisi päästää, mutta pidättääkään ei voi. Onneksi on vuorovaikutus. Ja some! Voi olla reaaliajassa yhteydessä; miten kisat meni, miten peli sujui, kai olette ehjiä, kotona odotetaan jo! Kunpa nuori vain muistaisi vastata. Olla vuorovaikutuksessa vanhempansa kanssa.
Koko elämä on yhtä vuorovaikutusta. Jokainen päivä, jokainen kohtaamani ihminen on erilainen. Vuorovaikutus on aina erilaista eri ihmisten kesken. Vuorovaikutukseen vaikuttaa moni asia. Se ei aina ole helppoa ja uuvuttavaakin se välillä on. Odotukset, toiveet, tavoitteet ovat erilaisia. Kaikki ne vaikuttavat siihen, miten vuorovaikutus minun ja toisen osapuolen kanssa onnistuu. Ja joskus käy niinkin, että toinen luulee, että hyvin meni ja toisen mielestä ei mennytkään. Tulee ristiriita ja niitä joko ratkotaan tai sitten ei. Toinen ehkä haluaisi ratkoa, toinen ei edes ajattele, että mitään pitäisi ratkoa. Tulee kitkaa vuorovaikutukseen ja ollaan jo noidankehän tiellä. Ei ole helppoa ei!
Olisi kamalan mukavaa, jos vuorovaikutus sujuisi aina minun haluamallani tavalla. Yritän kuitenkin muistaa, että se ei ole mahdollista. Vieläkin, jo melko monta vuotta puolisona, äitinä ja työelämässä olleena, opin joka päivä uutta vuorovaikutuksen saralla. Ja lapset eivät suinkaan ole se vähäisin opettaja! Tosin, lasten kanssa on monta kertaa paljon helpompi olla vuorovaikutuksessa kuin aikuisten kanssa. Lapsi on yleensä suora, aito ja rehellinen ja jos täytyy neuvotella, lapsi yleensä ymmärtää kun asian perustelee. Joskus ei tietenkään ymmärrä ja silloin aikuisen vain täytyy todeta, että näin on ja näillä mennään. Aikuisten kanssa on paljon vaikeampaa. Miksi? Olisi niin paljon helpompaa aikuistenkin kesken, jos olisimme vuorovaikutuksessa toistemme kanssa aidosti, ilman piilomerkityksiä, rehellisesti ja avoimesti. Kuin lapset! Meillä ainakin nuorimmat lapset ovat vuorovaikutuksessa aidosti, rehellisesti, äänekkäästi, jatkuvasti…