Menin sitten lupautumaan koittamaan sokeritonta arkea. Lupaamaan itselleni (ja siskolle). Miksi? Hyvän olon etsimisen (ja löytämisen?) takia. En myöskään keksinyt yhtään syytä, miksi pitäisi sitä makeaa mössöä tunkea sisäänsä. Ihminenhän ei sokeria tarvitse, vaikka hyvin usein luulee tarvitsevansa. Minäkin olen luullut tarvitsevani vähintään perjantai-iltaisin ison pussin sokeria sisuksiini – hetkeksi tulee nautinto – sen jälkeen olo onkin jo kaikkea muuta.
Omien tapojen muuttaminen ei ole helppoa. Monta viikkoa meni, että olin jo päättänyt vähentää sokeria radikaalisti, mutta silti ostin sen perjantaipussin itselleni ja perheenjäsenille myös. Tämän kerran vielä..puolustelin itselleni. Ei tarvinnut kauaa käydä jaakobin painia karkkihyllyllä kun jo olin pussi ostoskärryissä kassalla. En ole viitsinyt laskea, kuinka paljon rahaakin karkkeihin on kaikkina näinä vuosina kulunut. Parempi onkin etten laske. Voisi tulla sokki.
Päätin siis lopettaa perheemme perinteen – karkkipäivän. Julmasti ja yhtäkkiä ja ihan yksin päätin tämän. Keneltäkään kysymättä. Ensimmäinen perjantai tämän päätöksen jälkeen tuli ja lapset olivat todella epäuskoisia – siis oikeesti, äiti!?! Ja toisille kuulutettiin, että ”äiti on lopettanut karkkipäivän meiltä kysymättä!!” Törkeetä! Ei voi olla totta. Mä menen ainakin sit itse ostamaan jne jne. No, eipä lähtenyt itse ostamaan, vaikka uhosi. Mielestäni reaktio tähän järisyttävään elämäntavan muutokseen oli kuitenkin hyvin hillitty verrattuna siihen, mitä odotin – vähintään itkupotkuraivareita nuorimmilta. Mielessäni ajattelin, että todellisuudessa lapsetkin ovat tarvinneet tätä, koska eivät protestoineet sen enempää.
Pari seuraavaa perjantaita menikin kuin huomaamattaan ohi karkin suhteen. Kukaan ei kysynyt mitään. Minun teki kyllä mieli kuuluttaa (kaikille), että huomaatteko, ei ostettu karkkia, jippii!! Pidättäydyin, mutta mielessäni olin todella tyytyväinen. Tämähän meni hienosti. Juttelimme kyllä tästä jälkikasvun kanssa ensimmäisenä karkittomana perjantaina. Totesin, että herkkuja saa kuitenkin koko ajan; on kaiken maailman juhlia, synttäreitä, jouluja, juhannuksia yms yms. missä saa herkkuja ja ostan niitä meillekin kun on aihetta. Kyllä ne taisivat sen ymmärtää ja uskon oikeasti, että he tarvitsivat tämän, vähintään yhtä paljon kuin minä.
Karkit olivatkin se helpoin osuus. Kaiken muun sokerin välttäminen on vaikeampaa. Sitä on joka paikassa. En toki ala absolutiksi tämänkään suhteen, mutta kuitenkin minulle kiitos niin vähän sokeria arkena kuin järjissä pysyminen mahdollistaa.. Unohdin täysin sokerittoman linjani kun kuulin,että työkaveri oli leiponut omenapiirakkaa.. ei kun kahvitauolle ja jääkaapille ja vaniljakastiketta päälle.. Siinä mutustellessani sen muistin, mutta hei – oli sentään perjantai 😉